Työterveyslaitoksen kysely työpaikoille

Klikkaa kuvaa tutustuaksesi kyselyn keskeisiin tuloksiin.

Ammatillisen koulutuksen uudistusta ei tunneta riittävästi työpaikoilla
 

Uuden ammatillisen koulutuksen yhtenä tavoitteena on lisätä työpaikoilla tapahtuvaa oppimista. Jotta tavoite toteutuisi, tarvitaan työpaikoille lisää osaamista ja resursseja opiskelijoiden ohjaamiseen, osoittaa Ammattitaitoa yhdessä -selvitys. Myös yhteistyö työpaikkojen ja oppilaitosten välillä vaatii kehittämistä.

Syksyllä 2018 toteutettuun kyselyyn tuli yhteensä 501 vastausta työpaikoilta. Kysely suunnattiin luottamusmiehille, työpaikkaohjaajille, työsuojeluvaltuutetuille, työpaikkaohjaajille ja esimiehille. Vastaajista 48 % toimi luottamusmiehenä.

Tuen tarvetta nähtiin työpaikoilla erityisesti eri kieli- ja kulttuuritaustaisten opiskelijoiden ohjauksessa. Myös työskentelyä koskevan palautteen antamiseen ja osaamisen arviointiin tarvittiin apua.

Kehitettävää oli myös siinä, miten työpaikalla tapahtuvan oppimisen vastuut ja tehtävät on dokumentoitu tai millaisia materiaaleja työyhteisöillä on käytössä ohjauksen tueksi.

Uudistusta ei tunneta riittävästi

Moni kyselyyn vastannut koki, ettei hänellä ole riittävästi tietoa ammatillisen koulutuksen uudistuksesta, sen vaikutuksesta omaan työhön tai rooliin opiskelijoiden ohjaamisessa.

Vain noin joka kymmenes vastaaja oli sitä mieltä, että oma työpaikka on valmistautunut hyvin ammatillisen koulutuksen uudistukseen tai että henkilöstön valmiuksia ja resursseja uudistukseen liittyen on pohdittu.

Työpaikkojen ja oppilaitosten yhteistyössä on kehitettävää

Kyselyssä selvitettiin myös työpaikan toimijoiden näkemyksiä yhteistyöstä oppilaitosten kanssa. Noin 40 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että yhteistyö sujuu hyvin. Noin kolmannes koki, että työpaikka saa tarvittaessa tukea ammatilliselta oppilaitokselta opiskelijoiden ohjaamiseen, mutta vain vajaan viidenneksen mielestä ammatillinen opettaja on riittävästi läsnä työpaikalla.

Työpaikan ja oppilaitoksen toimiva yhteistyö on keskeinen edellytys opiskelijoiden sujuville siirtymille, myös työhyvinvoinnin ja työturvallisuuden kannalta. Yhteistyön kehittämiseen kannattaa panostaa.

Ratkaisuja on olemassa

Selvitys tuotti paljon tietoa siitä, minkälaista tukea työpaikalla ja oppilaitoksissa tarvitaan ammatillisen koulutuksen uudistuksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Ammattitaitoa yhdessä -hanke tarjoaa osaltaan ratkaisuja haasteisiin.

Hankkeen aikana järjestetään koulutusta luottamusmiehille, työsuojeluvaltuutetuille ja työpaikkaohjaajille. Selvityksen tulosten avulla voidaan entistä paremmin keskittyä kehittämistä vaativiin teemoihin. Uuden ammatillisen koulutuksen lainsäädäntöä ei vielä tunneta työpaikoilla, mikä herättää kysymyksiä esimerkiksi luottamusmiehen roolista edunvalvonnassa ja suhteessa opiskelijaan. Työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen liittyviä haasteita tunnistetaan kyllä, mutta ongelmakohtiin puuttumiseksi on kehitettävä selkeitä malleja.

Muutospajoissa puolestaan ohjataan työpaikkoja ja oppilaitoksia kehittämään yhteistyötään. Pajoissa tuotetaan kehittämiskokeiluja, uudenlaisia ohjaamisen ja yhteistyön toimintatapoja, jotka hyödyntävät sekä työpaikkoja että oppilaitoksia ja opiskelijoita. Muutospajoissa vahvistetaan myös opiskelijoiden työssä tapahtuvaa oppimista ja ammatillista kehittymistä.

 

Lue myös

Ammatillinen koulutus uudistui – ovatko työpaikat valmiina? Työterveyslaitoksen blogi 14.3.2019 

Ammatillisen koulutuksen uudistusta ei tunneta riittävästi työpaikoilla TSL:n tiedote 14.3.2019

”Eihän sitä voida vain kirjata, että siirretään oppimista työpaikoille” Työterveyslaitoksen blogi 20.3.2019

Sujuvasti koulusta työpaikalle Juttu Aikamerkissä 20.3.2019

Miten erityinen tuki toteutuu työpaikalla oppiessa? Työterveyslaitoksen ja Kiipulan ammattiopiston yhteisbloggaus 8.4.2019


Lisätietoja

erikoistutkija Auli Airila, Työterveyslaitos
auli.airila(at)ttl.fi
030 474 2428